Ennen syyslomaa olin tosi innoissani, että jes, vihdoin tää hetki koittaa, yli viikon loma koulusta ♥ Mut sit aloin miettiin että hei, eihän mulla oo täällä yhtä paljon kavereita ja ohjelmaa kun kotona Suomessa, ja meinasin jo vaipua epätoivoon, mutta lopulta kaikki menikin hyvin, ja loppujenlopuks en viettänyt yhtäkään päivää kotona yksin tylsyydessä!
Maanantainatuli Sofia Tukholmaan. Oli tosi kiva puhuu suomea, shoppailla ja esitellä vähän Tukholman eri shoppailupaikkoja. Löydettiinkin vähän eri juttuja, ja nähtiin myös Alinaa, ja käytiin sen kanssa Muffin Bakeryssä fikailemassa, mikä on siis paikka missä söin ekan mutakakkupalani Ruotsissa, ja josta oonkin joskus kirjottanut. Mutta tällä kertaa siellä ei ollut mutakakkua, joten jouduin tyytyyn muffiniin, ja eihän se sama asia ollut sit ja jäi melkeen kokonaan syömättä. :( Voi näitä elämän suruja. Sit kokopäiväsen kaupunginkiertelyn jälkeen mentiin meille kotiin, ja ekana kun tullaan sisään niin hostäiti sanoo että ollaan muuten hankittu kissanpentu. Mietin että se vaan pilailee, mutta ei, kyllähän siellä sitten oli semmonen pieni tummanharmaa pallero ♥ Hänestä myöhemmin lisää. :)
Tämmöseen koiraseurueeseen törmättiin Götgatanilla! Mietittiin, että onko kaikki koirat yhden omistajan, ja kyllähän ne
sitten olikin... Omistaja ei hirveesti innostunut kun näki mut ja Sofian rapsuttelemassa näitä söpöläisiä.
Tykkäsin eniten minimäyriksestä ja tosta jackrusselista. :)
"Missä Mama?"
Käytiin syömässä tacoateriat Macho Texmexissä. Mua oikeesti ärsyttää että tommosia
pikatexmex-ruokapaikkoja ei oo Suomessa, koska oon lopen kyllästynyt hamppareihin. -.-
Tiistaina sit mentiin ekaksi Sollentuna Centrumiin Sofian kanssa, koska olihan mun pakko näyttää se sille. Ja myös se vessa. Varmaan jonkun ihmisen asunnon kokonen, oikeesti! Eipähän tarvii olla ihmistungoksessa. Sit tietysti fikailtiin Espresso Housessa, mihin voi aina luottaa. ;) Mutta sen jälkeen tein sopimuksen itteni kanssa, etten syö mutakakkua kuukauteen, mistä voittekin lukea mun edellisestä postauksesta... Tän jälkeen Alina ja Kia (joka on kanssa YFU:n kautta vaihtari) tuli meille, ja rupateltiin kaikenlaista ja oli kyllä aika hauskaa. Ja oli aika hassuu, että Kia ja Sofiakin tunsi ennestään! Tän jälkeen tarvittiin ruokaa, joten mentiin Centralstationin Mäkkiin syömään, ja tän jälkeen kaikki lähti omiin suuntiinsa, ja Sofia Elkarlebyn (kirjotinkohan oikein...) kotiinsa.
Kyllä tosta saa ihan hyvin peilattua ainakin...
"Helt okej..."
Sofia
Keskiviikkonakin oli vielä tekemistä, nimittäin näin Aidaa, joka on siis kanssa STS:n suomivaihtari, ja meillä on sama aluevalvoja. Ja puhuttiin pelkästään ruotsia! ;) Kierrettiin ihan sika moni kenkäkauppa, ja todettiin, että Ruotsissa on vaan aivan ihania kenkiä, jos vertaa Suomeen, josta yli puolet on mauttomia rumiluksia. Tän jälkeen käytiin tietty Espresso Housessa fikailemassa. Ja niin, löydettiin uus shoppailupaikka, nimittäin Sergelstorin alla olevat kaupat, mistä päätyy lopulta NK:seen! Oli aika siistiä.
Torstainamun piti lähteä hakemaan äitin Huddingeen lähettämää postipakettia. Tai no, sen piti tulla Sollentunaan, mutta kuinkas kävikään, posti tössi kaiken ja sain tehdä kunnon retken Huddingeen. :))) Vad härligt ♥ Onneks on sentään edes sama pendeltåg-linja! Mutta matka kesti silti jotain yli puoli tuntia, eli ei ihan mikään lyhyt reissu, jos ajatellaan että oikeana vaihtoehtona olis ollut hakea paketti 10 min kävelymatkan päästä Sollentuna Centrumista... No, lopulta kumminkin selvisin Huddingeen ja vanhalta parilta kysyttyäni löysin myös ICAn, missä paketti odotti, ja tyhjensin sieltä sitten sen 5kg tavaraa. :D Kotiin päästyäni kello oli jo viis, ja olin tosiaan syönyt koko päivänä vain Yoggi-jogurtin (mun luottovälipala). Mut enpä ehtinyt syyä kotonakaan kun lähin Alinan kanssa melkeen heti sen jälkeen sirkukseen. :D Koska sen hostäiti oli ostanut kaks lippua sinne. Nappasin sit T-Centralenilta ranskikset ja ehdin lopulta Slussenista Alinan kanssa bussilla sinne sirkukseen. Täytyy kyllä sanoa, että ei ollut ihan yhtä tasokas kuin odotin, mutta saatiinpahan Alinan kanssa parit naurut...
Tolla hepalla oli kyllä niin siisti harja!
Toi pikkuponi oli niin sulonen...
Alkaa mennä tää mun postaus vähän nössöks, kun on kuvii vaan hepoista ja koirista... :D
Perjantainamenin sitten Alinalle yöksi. Alkupäivä meni vaan lagatessa, mutta sain mä sentään jotain tehtyä - ostin vihdoin kortin SATSille. :) Ihanaa, nyt pääsen treenailemaan niin usein kun haluan! Vuokrattiin Alinan kanssa täältä Sollentunasta kaksi leffaa, Inception ja Life As We Know It. Ostettiin myös "vähän" karkkia, mutta ei siitä sen enempää... Sitten mentiin Alinan hosteille Täbyyn, jotka oli tosi mukavia. Syötiin ihana päivällinen - salaattia, katkarapuja ja Alinan tekemiä karjalanpiirakoita! Eka kerta kun syön täällä karjalanpiirakoita. :D Ja niin muuten, mä rakastan katkarapuja! Silleen pelkiltään. Se on kyllä onni, että tykkään lohesta ja katkaravuista, koska täällä Ruotsissa niitä syödään paljon, etenkin semmosissa paremmissa piireissä. Oli kyllä tosi kiva filmkväll, ja leffat oli hyviä, vaikka aika paljon tuli viimesemmän aikana vaan puhuttua, hups.
Lauantaina olikin aika sitten lähteä kotiin, mutta enpä sinnekään ehtinyt, kun tuli viesti hostäitiltä, että "missä olet, me lähdetään 20 min päästä [Lidingöön]". Tuli kyllä pieni paniikki, nimittäin tolla hetkellä olin Täbyssä odottamassa Roslagsbanania, ja tosiaan, matka Sollentunaan kestää n. tunnin Täbystä, ja nopeiden laskutoimitusten jälkeen tyhmempikin tajuaa että mulla ei ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä kotiin... Mietin myös, että ehdinkö edes Lidingöön, mutta Täby on yllättävän lähellä sitä! Niinpä lopulta ehdin tosi hyvin, kun metrot meni just silleen sopivasti! Ootinkin sitten puol tuntia hosteja, eli en ollut mikään kauhea aikataulujensotkija. ;)
En oikeestaan tiennyt mitään muuta, kuin että mennään hostäidin vanhempien luokse kahville. Sinne sit mentiin, ja onneks oli ihan hyvät vaatteet päällä sentään! Oli muuten eka kerta elämässäni kun söin voileipäkakkua. Oli namia! Siinä oli kylmäsavulohta ja katkarapuja. ♥ Tän jälkeen mentiin Pyhäinpäivän kunniaksi sytyttämään hostien kuolleille sukulaisille kynttilät haudoille, ja mäkin sain sytyttään yhden mun sukulaisille, semmosen lammen viereen, jossa oli monien muidenkin kynttilöitä. Siellä oli kyllä tosi kaunista. :) Sitten kotona syötiin kolmen ruokalajin illallinen, ja katottiin leffa Legally Blond, jonka jälkeen pelattiin Aliasta, mikä kyllä masensi pahemman kerran. Suoraan sanottuna oli mun hosteilta aika tyhmä veto, koska kaikkihan tietää että ei edes välttämättä äidinkielellään pelaavat pärjää siinä niin kovin hyvin, ja vaikka sainkin enkuks selittää, se oli aika vaikeeta kun en oo sitä pitkään aikaan puhunut ja olin tosi huono! Enkä pystynyt ruotsiks arvaileen, koska ei kielitaito vielä niin hyvä oo. :( Mutta toivon, että onnistuu ens kesän alussa!
Sunnuntaina ei tapahtunut mitään kummempia. Hostisän vanhemmat tulimeille auttamaan puun kaatamisessa, ja sain sitten vähän puhua suomeakin. Täytyy kyllä muuten sanoa, että kun oon kattonut kun oma isän puun kaatamista esim. mökillä, niin toi oli kyllä naurettavaa säätämistä siihen verrattuna. :D Ja sitten sahattiin niitä puun oksia käsin!? Hostmummokin (haha) tajusi kysyä että miks me ei käytetä moottorisahaa? No niinpä, osuit naulan kantaan, vanha veikko! Ei kyllä ihan liikaa kiinnostanut sahata puun oksia käsin, joten painuinkin jossain vaiheessa huoneeseeni valmistelemaan tän päiväistä enkun puhetta. Piti ton kyseisen puheen takia jättää sit Tintin-leffakin väliin, mikä oli kyllä vähän harmi. :( Mutta toisaalta, en oo ikinä lukenut tai kattonut Tintiniä, joten mulla on aika vahvat ennakkoluulot sitä kohtaan...
Ja loppujen lopuksi voin sanoa, että oli ihan mukava loma! :) Nyt enää n. 6 viikkoa siihen, että alkaa joululoma! Siitäkin oon jo iloinen, että on enää 23 päivää joulukuun alkuun, mikä tarkoittaa mun lähestyviä synttäreitä, tanssiesitystä, Lucia-juhlaa ja muuta mukavaa. Ja joulufiilistä. Ja tää perhe on kanssa jouluhullu, ja kuulemma siks herätinkin niitten huomion, että mun hakemuksessa luki että tykkään joulusta! Onneksi siis kirjoitin sen. ;)
Olipa perusteellinen selvitys lomasta. Kiva lukea, mitä oot tehnyt. Ja noi koirat oli ihania. Jackrussel tietysti paras :) Meinaatko pitää siellä kunnon synttärit?
Jep, tuli vähän kirjotettua kun vauhtiin pääsin... :D Ja niin oli, meinasin kuolla söpöyteen! Jotenkin huvittava koiraseurue. Ja no, en tiiä, koska mulla nyt ei oo mitenkään liikaa kavereita ketä pyytää tänne... Ehkä teen jotain vaikka Britan ja Alinan ja parin muun vaihtarin kanssa. Ja Johanna suunnitteli yhteissynttäreitä Danielin ja sit niitten toisen serkun Jesperin kanssa, kun ne täyttää ihan lähipäivinä kanssa. Ja Sofialla on 7. päivä synttärit, ehkä jotain voisin tehä sen kanssa myös! :)
Olipa perusteellinen selvitys lomasta. Kiva lukea, mitä oot tehnyt. Ja noi koirat oli ihania. Jackrussel tietysti paras :) Meinaatko pitää siellä kunnon synttärit?
VastaaPoistaJep, tuli vähän kirjotettua kun vauhtiin pääsin... :D Ja niin oli, meinasin kuolla söpöyteen! Jotenkin huvittava koiraseurue. Ja no, en tiiä, koska mulla nyt ei oo mitenkään liikaa kavereita ketä pyytää tänne... Ehkä teen jotain vaikka Britan ja Alinan ja parin muun vaihtarin kanssa. Ja Johanna suunnitteli yhteissynttäreitä Danielin ja sit niitten toisen serkun Jesperin kanssa, kun ne täyttää ihan lähipäivinä kanssa. Ja Sofialla on 7. päivä synttärit, ehkä jotain voisin tehä sen kanssa myös! :)
VastaaPoista"No niinpä, osuit naulan kantaan, vanha veikko!" ei herranjumala kun nauroin
VastaaPoistaHahah, hyvä että oli hauska juttu :D Niin sen pitikin! Tuli ihan mieleen meijän jotkut kuukkiluokan läpät, jos muistat vielä... :D
VastaaPoistaKumpa voisinkin unohtaa...... :D:D
VastaaPoista